Prätkähiiri

– Pitäsköhä sun vaa hankkii uus? Eiks toi rupee olee jo vähä romu?
– Nii..

Puristan pyöräni käsijarrua, jonka vaijeri on juuri mennyt poikki.
Kahva heiluu oudon kevyenä kädessä.

– Totta. Ehkä mun pitäis.

Näpyttelen Googleen: pyörä. Käy-tet-ty pyö-rä. Selailen hämmentävän antiikkisia nettisivuja. Mistä saisin hyvän pyörän mutta halvalla? Greenbike. Bulevardilla sijaitsevassa liikkeessä myydään käytettyjä pyöriä. Päätän mennä sinne seuraavana päivänä.

IMG_9482

Ulkona seisoo rivissä kimppu pyöriä. On erimallisia, erivärisiä, kaikenlaisia erilaisia pyöriä, mutta mikään niistä ei loista silmääni. Ei vaikka kuinka yritän. Kaikki ne näyttävät niin – vierailta. Tuossa ei ole tarpeeksi vaihteita, tuo on väärän mallinen, tuo on ihan kiva, mutta miksi sininen? Vilkaisen omaa pyörääni, joka nököttää vieressä. Se näyttää surulliselta.

– Paljonko teillä maksaa käsijarrun korjaaminen?

IMG_9517 kopio

Minulla on ollut sama pyörä vuosia. Itseasiassa se on ollut minulla yli kymmenen vuotta. Reilusti yli. Sain pyöräni synttärilahjaksi muistaakseni kuudennella luokalla. Se on maastopyörä tai hybridipyörä, tai mikälie. En oikeastaan tiedä minkämallinen pyörä se virallisesti on. Siinä on käsijarrut ja 21 vaihdetta. Siihen on vaihdettu renkaat, satula, kädensijat ja lamppu. Nykyinen pyöränkello taitaa olla viides. Runko on pysynyt suunnilleen samana. Pyörä on tuttu ja turvallinen, ja sitä tuskin kukaan haluaa pölliä. Sellainen on minun pyöräni.

Etsiessäni uutta pyörää tajusin, kuinka paljon muistoja yhteen metallihärveliin voi mahtua. Kaikista omistamistani asioista pyöräni on muistorikkain.

IMG_9529

IMG_9466

Muistan sen päivän, kun sain tuon pyörän ja kuinka sen selässä pelotti, kun se tuntui vielä niin vieraalta. Muistan miltä tuntui, kun se ei vielä totellut.

Muistan, kuinka pyöräilin kouluun kavereideni kanssa yhtä matkaa joka aamu.
Muistan, miltä syksy tuoksui sen selässä ja kuinka jännitti kaartaa koulun pihaan.

Muistan tuulen vimman hiuksissani, kun viiletin isoja mäkiä alas.
Muistan, kuinka tuskaista oli polkea Kolin huipulle.
Muistan myös, kuinka se lopulta oli sen arvoista.

Muistan, kuinka vaikeaa oli taluttaa pyörää ihastukseni vieressä.
Muistan sen jännityksen. Ja hihityksen.

Muistan, kun en enää halunnut käyttää kypärää.

Muistan, kun pyöräilin Matinkylän puistoon pelaamaan pallopeliä nimeltä Tappo.
Muistan, kuinka ihmettelin pelin karua nimeä. Muistan, kuinka hauskaa meillä oli. Aina.

Muistan kaikki ne ihmissuhteet, joita minulla oli.
Muistan, kuinka ne hiljalleen muuttuivat.

IMG_9539

Vuosia on kulunut, vierinyt ja valunut – välillä viemäriin ja välillä kultaiseen säästöpossuun. Minulla on silti edelleen sama vanha pyörä. Joskin siinä on uusittu käsijarru. Nyt pyöräilen joka arkiaamu rantareittejä Kalliosta Pursimiehenkadulle.
Olen siellä tämän kesän Vapamedialla harjoittelijana.

Uusi sivu jälleen aukeaa, mutta saman pyörän pyörät pyörii.

Olen kuitenkin oppinut jotain vuosien varrella: Minulla on taas kypärä!

IMG_9540-2

Se tuntuu edelleen vähän nololta – mutta vielä nolommalta tuntuu sanoa, että kypärä tuntuu nololta. Tähän on kuitenkin ratkaisu: ajattele olevasi prätkähiiri.

Prätkähiiret on cooleja. Ja niilläkin on kypärät.

Tätä ajatusta saa lainata.

Ihanaa kesän alkua!

IMG_9578-2
Pyöräilyssä on myös ylläribonus. Voi löytää Helsingistä esim. tämmöisiä paikkoja.

 

Photos: Roope Karisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s