Keskeneräinen…

Kirjoita.

Kirjoita nyt vaan jotain. Jotain jostain.

Päässä pyörii miljoona asiaa, mutta en osaa valita niistä yhtä. Tuijotan tyhjää näyttöä. Päivä kuluu. Viikko kuluu. Kuukausi kuluu.

Kesä änkee väliin ja harjoittelupaikalleni kirjoittamat blogitekstit tyydyttävät kirjoitusvimmani. Saan aikaan monta tekstiä. Osaan olen jopa tyytyväinen. Mikään näistä teksteistä ei kuitekaan ole minun nimissäni, minun blogissani.

Ehkä sitten, kun on enemmän aikaa.
Kuukausi venähtää puoleksi vuodeksi.

Satunnaiset keskustelut hyvistä teksteistä saavat minut hiljalleen kaipaamaan kirjoittamista. Kaipaan ajatusten purkua ja sitä flowtilaa, mikä tekstin äärellä joskus syntyy.

Avaan Evernoten ja alan näpyttämään. Jotain jostain.

Perustin blogin alunperin sen takia, että minulla olisi jokin paikka, johon voisin kirjoittaa ajatuksiani auki matalalla kynnyksellä. Ajatuksia, joita puhkeaa päivän mittaan milloin mistäkin. Opiskelusta, oudoista bussikuskeista, hyvistä teatteriesityksistä, musiikin tuottamisen opettelusta, vegaaniseen ruokavalioon totuttelusta ja koiravideoista. Vittumaisista päivistä, jolloin mikään ei onnistu ja kaikki ponnarit on hukassa. Milloin mistäkin. Sellaisia liian pitkiä ajatuksia, joita en osaa enkä halua napakoittaa hassun hauskaan muotoon Facebookkiin, Instagramiin – tai Snappiin.

Jostain syystä se kynnys kirjoittamiseen kuitenkin kasvoi. Se muotoutui sementistä ja jäi nököttämään isona möhkäleenä näppäimistön eteen.

Kun ajattelin blogia, en tiennyt mistä kirjoittaisin. Jostain syystä halusin kirjoittaa isoista ja tärkeistä asioista – ja vain niistä. En mistään pienistä huomioista matkan varrelta. En siitä, kuinka Alpron passionhedelmän makuinen ”rahka” on sairaan hyvää. (Se muuten on ihan sairaan sikasikahyvää.) Halusin vaikuttaa fiksulta ja antaa sellaisen kuvan, että minulla on valmiita ajatuksia ja mielipiteitä. Hei katso minua, olen napakka, tarkkanäköinen ja nokkela!

Mutta enhän minä ole sellainen. Olen hajamielinen ja aina myöhässä. Elämäni on sekasortoa. Yleensä onneksi onnellista sekasortoa, mutta täynnä myös epäonnistumisia, ärsyyntymistä, vitutusta ja bussin perässä juoksemista räntäsateessa.

Eihän sellaisen elämän keskeltä voi kirjoittaa mitään valmista. Eihän kai minkäänlaisen elämän keskeltä voi kirjoittaa mitään lopullista ja valmista.

Elämme jatkuvassa muutostilassa, joten jos minä en ole koskaan valmis, miksi oletan, että ajatukseni olisivat joskus valmiita?

Tämä valmiiksi tulemisen tarve liittyy kaikkeen hannarointiin. ”No kyl mä sitten, kun oon tarpeeksi hyvä laulamaan, sitten kun oon tarpeeksi itsevarma, sitten kun oon laihduttanut 3 kiloa, sitten kun oon tiedän kaikesta kaiken, sitten kun…”

Mitäpä jos me ollaan tarpeeksi just nyt? Juuri tämmösinä kuin ollaan.

Joten täällä olen taas. Ruudun toisella puolella täysin keskeneräisenä ja hyvänä juuri niin. Päälläni värikäs villapaita, joka päällä olen kulkenut tarmokkaasti, vaikka toiseen hihaan oli tarrautunut pala maalarinteippiä. Huomasin sen vasta äsken.

Alan kirjoittamaan tänne nyt mahdollisesti useammin.

Keskeneräisiä ajatuksia.

Tervetuloa lukemaan blogiani. Taas.

keskenerainen6-1-of-1

P.S Keskeneräisyydestä ja teemoista sen ympäriltä on kirjoitettu monta sairaan hyvää kirjaa. Voisin ehkä tehdä tänne postauksen minua inspiroivista kirjoista. Mutta jos olet hyvän kirjan puutteessa ja haluat lukea jotain heti nyt, minun vinkki vitonen on:

The Gifts of Imperfection, Brené Brown

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s